Kuhan kokeilin - Sipoonlahti 3.2.2007
Viimevuoden yllätys onnistumiset mielessä kiisimme porvoon moottoritiellä ja haaveilimme kuhista. Mitrin lasittunut katse kertoi karua kieltään miehen aatteista. Viime vuonna jäänreunaan pudotettu suurkuha ei antanut sielulle rauhaa. Siellä se varmaan vieläkin uiskenteli ja hymyili pirullista kalamaista hymyään nauttien kalamiehen vastaapanemattomasta tuskasta. Tänään olisi mahdollisuus ottaa revanssi.
Parkkipaikalla autopaljous ja jäällä kahisevat lukuisat haalarit kertoivat muillakin olevan samoja aatteita kuin meillä. Kaisikkojen reunat olivat täynnä ahvenen pimplaajia ja keskellä lahtea istui likkuumattomia miehiä mielessään messinkiset kyljet ja pannulla tirisi puhtaan valkoinen liha. Päätimme aloittaa kokeilemalla minkä kokoluokan ahventa kaislatupsut kätkivät sisäänsä. Pyhä lupaus pilkkiä merellä ahventa pelkästään tasurilla osoittautui typeräksi - ei siinä mikään Einstein pidä olla ymmärtääkseen että 5 senttinen tasuri löytää 50 sentin vedessä kaislikon kupeessa useamman kuin yhden kohdan mihin jämähtää. Mitri kuitenkin tapsitteli nopeasti referenssi kalat jään päällä ja kun muidenkin kaislojenmiesten kalojen koko tuntui olevan mallia metsälampi päätimme siirtyä nopeasti päivän kohdekalan pariin.
Suuntasimme askeleemme kohti viimetalvisia ottipaikkoja ja mieli toiveita pullollaan kairasimme päivän ensimmät kuuden tuuman reiät - olisko mitrikin jossain syvällä mielessänsä ajatellut mahtaakohan tämäkään reiän koko tänään riittää. Radiohiljaisuus oli kuitenkin hyytävä. Siima ei välittänyt minkäänlaista morsetusta vapaa piteleviin nakkisormiin. Vaihdoimme paikkaa lahden yhden ainoan lumilaikun taakse ja jatkoimme kiivasta yritystä. Lumilaikun päällä pari leppoisaa äijää istuivat kokeneen ja rutinoituneen oloisina. Eikä mennytkään kuin hetki kun tuulimylly alkoi pyöriä ja jäälle nousi ensimmäiset alamitat jotka kaikkien hyväksi mieleksi palasivat takaisin omimpaan ympäristöönsä. Hetken päästä toinen äijistä nosti nätin mittakuhan jäälle ja oman kielenkin päällä alkoi jo maistua maukas kuha file.
Jukka oli ensimmäinen meistä jonka siima kiristyi ja toi jäälle n. 34 senttisen vauvan. Kala takaisin veteen ja silmät kiiluen pilkkialas sen isomman toivossa. Mitri pilkki parikymmentä metriä takanamme ja saalistikin pari nättiä ahventa ja yhden norssin kokoisen pikkukuhan - ehkä sen edellisvuotisen poikasen. Verikosto ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja näin pikkuinen kasvaa sameassa vedessä kohti jättimäisiä mittoja. Itse aloin jo hiukan tuskastua hiljaisuuteen ja tuskaa lisäsi se, että lumilaikkujen valtiaan saivat aina kuhan silloin tällöin (joskin koko oli luokkaa silli) Morjenstimme kalojen suosikit ja siirryimme muualle nuolemaan haavojamme.
Evästauko nosti uskon huippuunsa. Liekö syynä hannan tekemät herkulliset pikkupizzat vai mikä, mutta kairatessani seuraavaa reikää olin varma, että tästä tulee vielä hyvä päivä. Kuhat eivät valitettavasti olleet kanssani samaa mieltä ja siiman päässä ei tuntunut muuta kuin pilkin leijaavaa liikettä. Vaihtelimme hetken paikkaa ja päätimme siirtyä viime huhtikuussa kalaa antaneeseen matalaan.
Koko lahden matkalta jäätä oli ollut ihan reippaasti joten yllätys oli kun Jukka kairasi varmuusreiän kohtaan jossa jää muuttui sohjoksi: n.5 senttinen epäkurantti jää mukavinen ilmakerroksineen erotti meidät aikaisemmasta ottipaikasta. Itse olin niin tohkeissani ja varma siitä että siellä ne kalat lymyilevät, ihan vaan kiusaalan, että lähdin lampsimaan kohti poijua. Taas tuli todistettua kuitenkin se, että yksin ei kannata jäälle lähteä. Mitri ja Jukka viittoilivat kääntyvänsä pois päin - ja minkäs teet ilman kairaa. Äly voitti tunteen ja pysyin loppumatkankin täysin kuivana.
Palasimme lopulta lumiselle kohteelle josta aikaisemmin päivällä oli kuhaa noussut. Usko palasi nopeasti kun vavassani tuntui vihdoin painallus. En ehtinyt mukaan ja päivän viimeinen mahdollisuuteni jatkoi elämää vetisessä elementisään. Samassa näin mitrin tuulimyllyn käynnistyvän ja hetken jännityksen jälkeen reiästä putkahti muikun kokoinen kuhapentu. Kalan palatessa alas jaksoin vielä hetken uskoa, vaikka Jukan sarkastiset huomautuksen ylettömästä positiivisuudestani viilsivätkin syvälle ytimeen. Lopulta oli tunnustettava tosia-asiat. Jukka ja Mitri seisoivat vavat repuissansa valmiina siirtymään kohti Puntoa - tasan ei käy ongen kuhat. Keväällä on koston paikka.
Parkkipaikalla autopaljous ja jäällä kahisevat lukuisat haalarit kertoivat muillakin olevan samoja aatteita kuin meillä. Kaisikkojen reunat olivat täynnä ahvenen pimplaajia ja keskellä lahtea istui likkuumattomia miehiä mielessään messinkiset kyljet ja pannulla tirisi puhtaan valkoinen liha. Päätimme aloittaa kokeilemalla minkä kokoluokan ahventa kaislatupsut kätkivät sisäänsä. Pyhä lupaus pilkkiä merellä ahventa pelkästään tasurilla osoittautui typeräksi - ei siinä mikään Einstein pidä olla ymmärtääkseen että 5 senttinen tasuri löytää 50 sentin vedessä kaislikon kupeessa useamman kuin yhden kohdan mihin jämähtää. Mitri kuitenkin tapsitteli nopeasti referenssi kalat jään päällä ja kun muidenkin kaislojenmiesten kalojen koko tuntui olevan mallia metsälampi päätimme siirtyä nopeasti päivän kohdekalan pariin.
Suuntasimme askeleemme kohti viimetalvisia ottipaikkoja ja mieli toiveita pullollaan kairasimme päivän ensimmät kuuden tuuman reiät - olisko mitrikin jossain syvällä mielessänsä ajatellut mahtaakohan tämäkään reiän koko tänään riittää. Radiohiljaisuus oli kuitenkin hyytävä. Siima ei välittänyt minkäänlaista morsetusta vapaa piteleviin nakkisormiin. Vaihdoimme paikkaa lahden yhden ainoan lumilaikun taakse ja jatkoimme kiivasta yritystä. Lumilaikun päällä pari leppoisaa äijää istuivat kokeneen ja rutinoituneen oloisina. Eikä mennytkään kuin hetki kun tuulimylly alkoi pyöriä ja jäälle nousi ensimmäiset alamitat jotka kaikkien hyväksi mieleksi palasivat takaisin omimpaan ympäristöönsä. Hetken päästä toinen äijistä nosti nätin mittakuhan jäälle ja oman kielenkin päällä alkoi jo maistua maukas kuha file.
Jukka oli ensimmäinen meistä jonka siima kiristyi ja toi jäälle n. 34 senttisen vauvan. Kala takaisin veteen ja silmät kiiluen pilkkialas sen isomman toivossa. Mitri pilkki parikymmentä metriä takanamme ja saalistikin pari nättiä ahventa ja yhden norssin kokoisen pikkukuhan - ehkä sen edellisvuotisen poikasen. Verikosto ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja näin pikkuinen kasvaa sameassa vedessä kohti jättimäisiä mittoja. Itse aloin jo hiukan tuskastua hiljaisuuteen ja tuskaa lisäsi se, että lumilaikkujen valtiaan saivat aina kuhan silloin tällöin (joskin koko oli luokkaa silli) Morjenstimme kalojen suosikit ja siirryimme muualle nuolemaan haavojamme.
Evästauko nosti uskon huippuunsa. Liekö syynä hannan tekemät herkulliset pikkupizzat vai mikä, mutta kairatessani seuraavaa reikää olin varma, että tästä tulee vielä hyvä päivä. Kuhat eivät valitettavasti olleet kanssani samaa mieltä ja siiman päässä ei tuntunut muuta kuin pilkin leijaavaa liikettä. Vaihtelimme hetken paikkaa ja päätimme siirtyä viime huhtikuussa kalaa antaneeseen matalaan.
Koko lahden matkalta jäätä oli ollut ihan reippaasti joten yllätys oli kun Jukka kairasi varmuusreiän kohtaan jossa jää muuttui sohjoksi: n.5 senttinen epäkurantti jää mukavinen ilmakerroksineen erotti meidät aikaisemmasta ottipaikasta. Itse olin niin tohkeissani ja varma siitä että siellä ne kalat lymyilevät, ihan vaan kiusaalan, että lähdin lampsimaan kohti poijua. Taas tuli todistettua kuitenkin se, että yksin ei kannata jäälle lähteä. Mitri ja Jukka viittoilivat kääntyvänsä pois päin - ja minkäs teet ilman kairaa. Äly voitti tunteen ja pysyin loppumatkankin täysin kuivana.
Palasimme lopulta lumiselle kohteelle josta aikaisemmin päivällä oli kuhaa noussut. Usko palasi nopeasti kun vavassani tuntui vihdoin painallus. En ehtinyt mukaan ja päivän viimeinen mahdollisuuteni jatkoi elämää vetisessä elementisään. Samassa näin mitrin tuulimyllyn käynnistyvän ja hetken jännityksen jälkeen reiästä putkahti muikun kokoinen kuhapentu. Kalan palatessa alas jaksoin vielä hetken uskoa, vaikka Jukan sarkastiset huomautuksen ylettömästä positiivisuudestani viilsivätkin syvälle ytimeen. Lopulta oli tunnustettava tosia-asiat. Jukka ja Mitri seisoivat vavat repuissansa valmiina siirtymään kohti Puntoa - tasan ei käy ongen kuhat. Keväällä on koston paikka.
- Sää: -1, puolipilvistä, navakka pohjoistuuli
- jäätä n. 10cm
- Saalis: Mitri: 2 alamittaa + 5 ahventa, Jukka: 1 alamitta, Teemu: helvetisti kokemusta
Kommentit