Vitträskin Valloitus 4.3.2007

Olimme tehneet Vitträskin vesille kaksi pilkkireissua edellistalvina, molemmat melko laihoin tuloksin. Vaikeat olosuhteet, ensikertalaisuus, paikkatuntemuksen puute ja syvän järven oikukkuus, vaikuttivat kaikki aiemmin saalispussia heikentävästi. Kuitenkin esimakua järven piilevästä potentiaalista saimme molemmilla kerroilla, josta osoituksina raju viimeisen puolen tunnin syönti ensimmäisellä ja Teemun 350-grammainen keskimatalasta toisella kerralla. Huhut tänä talvena järveltä nostetuista pannukarkeista ahvensaaliista antoivat lisää varmennusta omiin tuntemuksiini: Ruoka-ahvenet olisi Vitträskiltä saatavissa.

Jätimme auton tällä kertaa Hvitträskin museon luokse, sillä se sijaitsi lähempänä suunniteltuja pillkipaikojamme. Hulppea, linnamainen rakennuskompleksi tervehti kalastajia aamu kymmeneltä kirkkaassa auringonpaisteessa. Korkeilta kallioilta avautui komea maisema Vitträskin järvelle, ja edessä siintävän niemen takana olisi saari, jonka ympärystöä olisi tänään tarkoitus pommittaa. Siitä oli huhujen mukaan nostettu parhaat saaliit.

Lämmin kevätaurinko kypsytti kilometrin kävelymatkalla saaren luoteiskärkeen haalaripukuiset pilkkijät kiehumispisteeseen. Ennen kalastuksen aloitusta oli pakko pitää lyhyt tauko, tankata hieman nestettä ja kuoria kerros vaatetusta pois. Sää oli mitä parhain eikä kylmästä tarvinnut tänään välittää, tuumasin. Pian kuitenkin aurinko painui pilveen ja pysyi siellä koko loppu päivän.

Ensimmäistä reikää poratessa selvisi, että ainakin kairanvääntöä olisi tänään luvassa, sillä jäätä oli lähes moran kairankierteiden verran, n. 40 cm. Kun pilkki pysähtyi pohjaan seurasi yllätys, sillä jäätä 20 metriä rannasta ei ollut kuin reilu metri. Kalakaan ei kuulunut joten siirryimme pikaisesti sata metriä rannasta ulospäin ja jatkoimme kalastusta, mutta tuloksetta, sillä puolenkymmentä reikää ja useaa eri pilkkimallia myöhemmin saldo oli edelleen pyöreä nolla. Ei tärpin tärppiä!

Kalaa ei allamme selvästikään ollut, joten ne oli löydettävä ja mikä olisikaan helpompi tapa saada vinkkiä ottipaikoista, kuin tarkkailemalla muita kalastajia. Aiemmin ohittamaamme niemenkärkeä pilkki muutama ukko, samoin museon rantaa ; Kaukana järven pohjoispäädyssä erottui vielä useita pieniä pisteitä kaislikkorannan tuntumassa, paljastaen lisää pilkkijöitä ja keskimatalikolla istui kolme hahmoa. Houkuttelevin vaihtoehto oli kuitenkin saaren lounaispääty, jossa kymmenkunta hahmoa erottui valkeaa taustaa vasten. Sinne siis.

Lähempänä erottui selvästi, kuinka pilkkijät muodostivat epämääräisen jonon. Asetuimme joukon puoliväliin kohteliaasti pienen välimatkan päähän muista. Toiveista huolimatta oli edessä taas sama rumba: Tasuria, tapsimorria, ketjupilkkiä ja värikoukkua eri väreissä, välissä uusia reikiä kairaten. Yhtä tärppiä lukuunottamatta saivat pilkkimme uida rauhassa. Vähän matkan päässä pyöri tuulimylly tasaisen tappavasti muiden toimesta.

Pää oli saatava auki, joten ei auttanut kuin liittyä joukon jatkoksi. Ei aikaakaan, kun Mitri jo nosti päivän ensimmäistä, komeaa pannukarkeaa ahventa. Itselläni oli konseptit täysin sekaisin, eikä toimivaa yhdistelmää tuntunut löytyvän millään. Mitrin nostaessa toista ruokakalaa soi puhelimeni, eikä olisi millään tehnyt mieli vastata, sillä taas kotona pilkkikuumetta potevalle Teemulle ei ollut paljon kerrottavaa.

Syönti oli perin nihkeää, joten päätimme siirtyä syvemmälle ja lähemmäs kolmea pilkkimiestä, jotka näyttivät ainoina nostavan kaloja useammankin yhdestä avannosta. Yhä ilman kaloja kalastaessani, oli epätoivo jo ehtinyt hiipiä puserooni, mutta nyt minua onnisti! Heti ensimmäisten houkutusvetojen jälkeen siima heilahti hieman sivulle, mutta pitkän noston jälkeen jäälle putkahti vain pikkuinen ahvenen sintti ja heti perään tuli toinen samaa kokoluokkaa. Tästä hämmentyneenä aloin tarkkailla kanssapilkkijöitäni ja saaliskarkeloiden totuus paljastuikin: Kolmen kopla nosti tapseillaan täysin samaa sillikokoa. Mitri sen sijaan suurine värikoukkuineen pilkki vieressäni tyhjää, joten isompaa kalaa ei selvästikään ollut tarjolla.

Siirryimme takaisin rei'ille, joista Mitri oli nostanut pannukarkeitaan. Nyt en aikonut jäädä kakkoseksi, vaan olin vaihtanut siiman päähän täysin samanlaisen Nautilus-pystypilkin vihreällä värikoukulla, jota Mitri oli menestyksekkäästi käyttänyt. Saimmekin vielä muutaman ahvenen mieheen, ennen kuin syönti hiipui täysin, ja kello yhden maissa pilkkimies toisensa perään pakkasi reppunsa ja poistui kohti Vitträskin rantoja. Samat kolme hahmoa, jotka olimme aamulla havainneet saarenpäästä, pilkkivät edelleen sitkeästi keskimatalaa. Otimme heidän selkänsä suunnaksemme, ajatuksena löytää sieltä vielä muutama kala.

Hämmästyksemme oli suuri, kun saavuimme lähemmäs ukkoja: Kolme suurta ahvenkekoa kohosi jäänpinnasta miesten jalkojen juuresta, ja käsien heilunnasta päätellen niiden koko oli alati kasvava. Pulssi kohosi vain touhua katsellessa, mutta herrasmiehinä kävelimme vielä 50 metriä miesten ohi ennen kuin aloitimme kalastuksen. Se jäi kuitenkin lyhyeen, sillä vettä oli allamme parikymmentä metriä ja kalat hukassa. Pikku hiljaa hivuttauduimme lähemmäs, kunnes kaksi kolmesta keräsivät kamppeensa ja poistuivat paikalta muovisäkit saaliista pullottaen. Kohta kolmas kutsui meidät jalomielisesti (tai sääliä osoittaen) katettuun pöytään.

Kauan ei riemua kestänyt, sillä pian vanha parta nosti paikan viimeiset pari ahventa meidän nyhjätessä tyhjää. Syönti oli nyt tyystin ohi, eikä ahdilla ollut enää muuta annettavaa kuin pari pahaa siimasotkua. Hukkaan ei aika kuitenkaan mennyt, sillä 20 vuotta järveä kalastaneella ukolla riitti juttuja kalojenkin edestä. 49 kg saalista kolmeen mieheen, 24 kg kahdesta reiästä, 500-grammaisten ahventen parvet, kilon ahvenet ja yli kilon siiat vilisivät jutuissa niin, että pian oli pää pyörällä. Niin uskomattomia olivat järvestä nostetut saaliit, että ne olisi ollut helppo ohittaa olan kohautuksella ja vaivautuneella naurulla, ellemme itse olisi juuri hetkeä aikaisemmin olleet todistamassa yhtä ennätyskirjasaldoa. Hyvän tahdon eleenä, tai yltäkylläisyydessään ukko jätti meille vielä jämät saaliistaan: Parikymmentä paistiahventa koossa 100-200g - arvatenkin joukon pienimmät.

Nyt meillä oli tiedot ja taidot, sillä vartissa olimme imeneet itseemme lyhyen oppimäärän Vitträskin ahvenkalastuksesta. Tehdessämme matkaa takaisin kohti museon rantaa, oli mielessämme vain yksi ajatus: Revanssi, milloin?

  • sää: +4 astetta, aamu aurinkoista muuten pilvistä
  • jäätä: 45 cm teräsjäätä
  • saalis: Jukka 2 ahventa 100-250g + 2 silppua, Mitri 5-6 ahventa 100-250g

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit