Lottovoitto Lauttasaaresta 18.11 2007
Eletään marras-joulukuuta, syyskuhastus on kaukana takana, perinteinen syksymökkireissu ohi, hauenkalastus vain viimeinen hätävara ja pilkkikausikin siintää vielä epävarmana edessä. Kalakalenterissa on kuitenkin vielä yksi luukku varattu tälle vuodenajalle pitämään pahin kalastuskuume aisoissa. Avovesikauden päättää meritaimenen kalastus.
Taas oli aika kaivaa pakinpohjalla vuoden verran maanneet taimenlusikat takaisin toimintaan. Saalista olisi turha odottaa, mutta pirtsakka syys-sää takaisi tarvittavan ulkoilma-annoksen.
Siimankastelukohteenamme on ollut jo muutaman vuoden ajan Porkkalanniemenkärki, minne tälläkin kertaa oli tarkoitus suunnistaa, mutta Mitrin ollessa estyneenä, päätimme Teemun kanssa käydä kopaisemassa tutun ja turvallisen Lauttasaaren eteläkärjen.
Kello 12.30, hyppäsimme Sokoksen kulmalta 65A:han varustautuneena kylmään syyskeliin, sillä molemmilla oli mukana tuhdit pilkkihaalarit. Larussa kuitenkin selvisi, että ilmankin olisi selvitty. Oli vuodenaikaan nähden jopa epätavallisen tyyntä ja lämpötilakin reilusti plussan puolella. Hiekkaranan juuressa vedimme kuitenkin haalarit niskaan, tavoitteenamme edetä rantaa pitkin aina aallonmurtajalle asti kärjen toisella puolella, kalastaen parhaimmat paikat.
Kalastus oli helpon letkeää, sillä tuulta ei ollut nimeksikään, mutta ulapalta päin iski rantaan pieniä maininkeja jatkuvalla syklillä. Veden päällä leijui ohutta usvaa ja näkyvyys oli melko huono, mutta päivän edetessä sumu sakeni, hälvetäkseen taas lähes kokonaan iltapäivään mennessä. Sää tuntui kalantulon kannalta turhan tyyneltä ja tunnin kalastuksen jälkeen, edettyämme jo uimakallioiden ohi, alkoi tuttu uskonpuute vaivata ja kalastuskeskittyminen herpaantua. No näin sen pitikin mennä - ei mitään uutta auringon alla.
Kalastuskohde oli kuitenkin mitä mainioin: Hitaasti syvenevää kivikkorantaa, jota rikkoi tasaiset isot kiven murikat 20-30 metriä rannasta, johon aalto kivasti kaatui. Eikö tästä voisi tamu napata, jos jostain? Sitten sattui jotain odottamatonta ja tarusta tuli totta, parilla kammen käännöllä. Se oli vain yksi kivi muiden satojen samannäköisten ja -kokoisten joukossa. Heittojakin sen juureen oli suoritettu jo muutama ja uistinta vaihdettu. Siitä se kuitenkin nappasi, ihka aito meritaimen!
Tärppi tuli täysin yllättäen, ja herätti kalastajan haaveunistaan, kun monotoninen kelausliike yhtäkkiä pysähtyi ja siiima välitti vapaa piteleviin käsiin rivakkaa potkimista. Paluu todellisuuteen oli karu. Kala pyrki irti kahleestaan, mutta kela ei syöttänyt pedolle siimaa kuin pieninä rääkäisyinä - Johtopäätös: jarru lähes tapissa. Tässä vaiheessa vapa oli lentänyt jo vieressä kalastaneen Teemun käsistä, ja velipoika syöksynyt paikalle valmiina auttamaan, sekä lisäämään sähläyksen määrää. Lopulta sain kammettua kalan rantaveteen vinssityylillä ja hilattua siitä kuiville. Kala oli mittarajan tuntumassa ja puntari vahvisti hopeakyljen painoksi 1,2kg. Teemu arvioi kalan mitaksi 52 senttiä, ja kotona mittanauha vahvisti silmämitan tarkkuuden: 51,5 cm oli lopullinen totuus.
Hetki meni tilannetta ihmetellessä ja Mitrillekin piti soittaa julistaen ilosanomaa - voitonjuhlat sallittakoon tässä tapauksessa. Teemu jatkoi vielä kalastusta lähikivillä, kun
toivuin viime täpinöistä ja annoin kalalle viimeisen voitelun. Fiilis oli kuitenkin vielä niin korkealla, että päätimme siirtyä tauon viettoon viereisen kallion päälle taukopaikalle. Kalastajia näkyi kallion laelta useita molemmissa ilmansuunnissa. Aivan meidän vieressä kaksi jamppaa aloittivat kuvauspuuhat ja toinen kaivoi kassistaan hirveän monsterin - Taimenhan sekin ja juuri saatu. Kyllähän siinä kelpasi pönöttää, kun kalallakin oli painoa kunnioitettavat 3,4 kg!
Oli kuulemma keväällä tullut kyseisiltä rannoilta taimenia tosi hyvin.
Eväitä syödessä oli aika kelata viimeisen tunnin tapahtumia. Oliko kalamme sittenkään niin suuri yllätys? Oliko tänään vain tavallista parempi syönti, vai oliko äsken ollut vain todella hyvä ottihetki ja me moukan tuurilla sen hyödynsimme. Yksi asia oli varmaa, tänne olisi tultava tänä vuonna vielä uudestaan. Kuka tietää, ehkä ahti antaisi vielä joulukalan juhlapöydän kruunaamaan.
Viimeisen tunnin kalastimme rivakasti kohti hattuja edeten ja saimme jälleen kerran todeta kuinka suosittu kalapaikka Lauttassaari oli rantojen täyttyessä yhä uusista vavanheiluttajista. Vaikka usko saaliiseen oli kasvanut tänään toiseen potenssiin aiemmasta, ei se riittänyt enää siihen että tänään helähtäisi uudemman kerran. Ei salama kahdesti samaan paikkaan iske, sanoo kansanviisauskin.
Lopulta ranta edestä loppui ja oli aika palata kohti kotia, sydän toivoa täynnä.
Taas oli aika kaivaa pakinpohjalla vuoden verran maanneet taimenlusikat takaisin toimintaan. Saalista olisi turha odottaa, mutta pirtsakka syys-sää takaisi tarvittavan ulkoilma-annoksen.Siimankastelukohteenamme on ollut jo muutaman vuoden ajan Porkkalanniemenkärki, minne tälläkin kertaa oli tarkoitus suunnistaa, mutta Mitrin ollessa estyneenä, päätimme Teemun kanssa käydä kopaisemassa tutun ja turvallisen Lauttasaaren eteläkärjen.
Kello 12.30, hyppäsimme Sokoksen kulmalta 65A:han varustautuneena kylmään syyskeliin, sillä molemmilla oli mukana tuhdit pilkkihaalarit. Larussa kuitenkin selvisi, että ilmankin olisi selvitty. Oli vuodenaikaan nähden jopa epätavallisen tyyntä ja lämpötilakin reilusti plussan puolella. Hiekkaranan juuressa vedimme kuitenkin haalarit niskaan, tavoitteenamme edetä rantaa pitkin aina aallonmurtajalle asti kärjen toisella puolella, kalastaen parhaimmat paikat.
Kalastus oli helpon letkeää, sillä tuulta ei ollut nimeksikään, mutta ulapalta päin iski rantaan pieniä maininkeja jatkuvalla syklillä. Veden päällä leijui ohutta usvaa ja näkyvyys oli melko huono, mutta päivän edetessä sumu sakeni, hälvetäkseen taas lähes kokonaan iltapäivään mennessä. Sää tuntui kalantulon kannalta turhan tyyneltä ja tunnin kalastuksen jälkeen, edettyämme jo uimakallioiden ohi, alkoi tuttu uskonpuute vaivata ja kalastuskeskittyminen herpaantua. No näin sen pitikin mennä - ei mitään uutta auringon alla.
Kalastuskohde oli kuitenkin mitä mainioin: Hitaasti syvenevää kivikkorantaa, jota rikkoi tasaiset isot kiven murikat 20-30 metriä rannasta, johon aalto kivasti kaatui. Eikö tästä voisi tamu napata, jos jostain? Sitten sattui jotain odottamatonta ja tarusta tuli totta, parilla kammen käännöllä. Se oli vain yksi kivi muiden satojen samannäköisten ja -kokoisten joukossa. Heittojakin sen juureen oli suoritettu jo muutama ja uistinta vaihdettu. Siitä se kuitenkin nappasi, ihka aito meritaimen!
Tärppi tuli täysin yllättäen, ja herätti kalastajan haaveunistaan, kun monotoninen kelausliike yhtäkkiä pysähtyi ja siiima välitti vapaa piteleviin käsiin rivakkaa potkimista. Paluu todellisuuteen oli karu. Kala pyrki irti kahleestaan, mutta kela ei syöttänyt pedolle siimaa kuin pieninä rääkäisyinä - Johtopäätös: jarru lähes tapissa. Tässä vaiheessa vapa oli lentänyt jo vieressä kalastaneen Teemun käsistä, ja velipoika syöksynyt paikalle valmiina auttamaan, sekä lisäämään sähläyksen määrää. Lopulta sain kammettua kalan rantaveteen vinssityylillä ja hilattua siitä kuiville. Kala oli mittarajan tuntumassa ja puntari vahvisti hopeakyljen painoksi 1,2kg. Teemu arvioi kalan mitaksi 52 senttiä, ja kotona mittanauha vahvisti silmämitan tarkkuuden: 51,5 cm oli lopullinen totuus.
Hetki meni tilannetta ihmetellessä ja Mitrillekin piti soittaa julistaen ilosanomaa - voitonjuhlat sallittakoon tässä tapauksessa. Teemu jatkoi vielä kalastusta lähikivillä, kun
toivuin viime täpinöistä ja annoin kalalle viimeisen voitelun. Fiilis oli kuitenkin vielä niin korkealla, että päätimme siirtyä tauon viettoon viereisen kallion päälle taukopaikalle. Kalastajia näkyi kallion laelta useita molemmissa ilmansuunnissa. Aivan meidän vieressä kaksi jamppaa aloittivat kuvauspuuhat ja toinen kaivoi kassistaan hirveän monsterin - Taimenhan sekin ja juuri saatu. Kyllähän siinä kelpasi pönöttää, kun kalallakin oli painoa kunnioitettavat 3,4 kg!
Oli kuulemma keväällä tullut kyseisiltä rannoilta taimenia tosi hyvin.
Eväitä syödessä oli aika kelata viimeisen tunnin tapahtumia. Oliko kalamme sittenkään niin suuri yllätys? Oliko tänään vain tavallista parempi syönti, vai oliko äsken ollut vain todella hyvä ottihetki ja me moukan tuurilla sen hyödynsimme. Yksi asia oli varmaa, tänne olisi tultava tänä vuonna vielä uudestaan. Kuka tietää, ehkä ahti antaisi vielä joulukalan juhlapöydän kruunaamaan.Viimeisen tunnin kalastimme rivakasti kohti hattuja edeten ja saimme jälleen kerran todeta kuinka suosittu kalapaikka Lauttassaari oli rantojen täyttyessä yhä uusista vavanheiluttajista. Vaikka usko saaliiseen oli kasvanut tänään toiseen potenssiin aiemmasta, ei se riittänyt enää siihen että tänään helähtäisi uudemman kerran. Ei salama kahdesti samaan paikkaan iske, sanoo kansanviisauskin.
Lopulta ranta edestä loppui ja oli aika palata kohti kotia, sydän toivoa täynnä.
Kommentit