Stadista itään 8.3.2009

Kalakirjanpidosta se oli helppo tarkistaa - edellisestä meriahvenreissusta oli vierähtänyt jo reilusti kaksi vuotta. Kun lampi- ja järvireissutkin olivat olleet viimeaikoina todella heikkoja oli helppo laskea kahteen ja todeta, että meren ahvenarkut kaipaisivat kurittajaa. Edellinen merivisiitti oli päättynyt todellisiin särkipeijaisiin joten toive suurista ahvensaalista tuntui kuitenkin utuisen etäiseltä.

Länsisuunta ja Kirkkonummen vedet eivät enää jaksaneet innostaa ja kun "varman" vinkin pohjalta olimme kuulleet huhuja Itäuudenmaan mahdollisista pannuahvenista kääntyi auton keula aamu kahdeksalta kohti itää. On hämmentävää millaisiin paikkoihin pilkkireissut ihmisen kuljettaa - taaskin sompailimme pieniä jäisiä kärrypolkuja kohti rantaa. Parkkipaikka löytyi kuitenkin ensimmäisellä yrityksellä ja monimuotoinen sisäsaaristo leveine jääteineen aukesi eteemme.

Kalatonta rantakaislaa...

Pilkkikeikan alku oli jotakuinkin koominen. Vetäessämme haalareita päälle pamahti parkkipaikalle kaksi autollista palomiehiä täysissä työtamineissa. Olimme siis ainakin turvassa jos 40 senttinen teräsjää yllättäen pettäisi alta. Ensimmäiset kairanreiät porattiin rantakaislojen eteen, mutta mikään ei viitannut ahventen läsnäoloon. Kaikki kaislanlaidat oli kuitenkin rei'itetty ja kaikki yllättävän harvassa istuvat pilkkijät yrittävät harventaa 1-2 metrin vettä. Niinpä mekin jatkoimmen pitkän tovin tyhjän nyhjäämistä. Mitä nyt aina silloin yksittäinen raitapaita kokoluokkaa 50-100g nousi jäälle pällistelemään maaliskuista aurinkoa.

Epäuskon hiipiessä ja auringonoton juuri priorisoituessa ykköshaasteeksemme päätimme siirtyä syvän salmen toiselle reunalle kokeilemaan. Porasimme ensimmäiset reiät n. 3 metrin veteen auringon ja varjon rajalle. Uskomaton tapahtui kohdallani heti ensimmäisellä yrityksellä. Hetken tasurin vispaamisen jälkeen tunsin terävän tökkäisyn ja lähes 300 grammainen pannukala nousi tasuri kokonaan suussa jään päälle. Sama toistui n.10 kertaa peräjälkeen ja koin elämäni ensimmäisen tasurisuollon. Kalan olivat hurjalla otilla (omiin kokemuksiini verratessa) ja useat kauniit yksilöt olivat iskeneet itse tasuriin eivätkä sen alla killuvaan värikoukkuun. Syönti jatkui kokoajan hiukan heiketen n. 45 minuuttia ja kalapussin koko kasvoi hitaasti mutta varmasti vaikka kalojen koko pieneni kokoajan hiukan.

Myös Jukan ja Mitrin onnistui kesyttää kivan kokoista kalaa ja samalla alueella kanssamme istunut vanha herrasmien suolsi totutusti ainakin tuplamäärän ahvenia meihin amatööreihin verrattuna. Komeilipa ystävällisen propilkkijän kassissa reilusti puolikiloinenkin raitapaita. Juttelimme niitä näitä ja lahjoitinpa pakettiautolla liikkeellä olleelle miehelle hiukan toukkiakin. Kenties kielenkannat löystyivät tästä sen verran, että hurjat kalajutut (tosin useamman vuoden takaan) piristivät mieltä vielä entisestään.

Syönnin loputtua siirryimme eteenpäin ja lopulta viimeinen reikä antoi reippaasti kiiskiä ja oli aika sanoa adios kauniille ja anteliaalle kalapaikalle. Paikalle johon vielä varmasti palaisimme taas kerran hiukan oppineempina ja tällä kertaa jopa luottavaisempina.


Sisko ja sen veli!


Viimeisen kiisken viimeinen katse...


  • kalastusaika 9.00-16.00
  • sää -2 astetta, tuuli 5 m/s lounas, pilvisyys 0/10
  • saalis: Jukka n.1,2kg ahvenia, Mitri n.800g ahvenia, Teemu n.2kg ahvenia (suurimmat n.300g)

Kommentit

Taimenmies sanoi…
Joillain se vaan onni osuu kohdille...

Vuoden suosituimmat tekstit