Oodi merelle - ahvenia idästä 9.1.

Voi viulu, että poltteli - pilkkimisessä on jopa muihin kalastuslajeihin nähden jotain hyvin koukuttavaa. Kalastuskohteita on veneettömälle avovesikautta reilusti enemmän ja lammet, järvet, joet ja kattavan jääpeitteen saanut eteläinen merialue tarjoavat lukemattomat määrät toinen toistaan kiinnostavampia kalapaikkoja.

Sanotaan, että meri muokkaa ihmisen mieltä. Sen karuus, kovuus ja jumalainen kauneus piirtyvät mieleen niinä hetkinä kun ajatus huutaa vapautta. Ne lukemattomat tunnit, koetut hetket ja meren ääressä tunnetut tunteet ovat viiltäneet syvät urat sinne jota jotkut kutsuvat sieluksi. Siksipä myös pilkkivä mieli kaipasi merituulen kirpeää otetta poskilla ja auton nokka käännettiin kohti itää. Viime vuosina niin jäätilanteen, kuin onnettomien saaliidenkin takia ahvenreissut ovat kohdistuneet pääasiassa makeille sisävesille, mutta viime keväiset puolionnistumiset mielissä parkkeerasimme auton tutulle parkkipaikalle.



Olisiko tässä sitten se raja?

Kohti kylmyyttä

Jukka ja Mitri olivat luvanneet itselleen, että tiukemmassa pakkasessa kuin edellisviikolla ei reissuja enää tehdä, mutta niin vain pakkanen paukkui -23 asteessa kun lämpökengät laahustivat vasta-ajetuja kelkkauria pitkin kohti ottipaikkoja. Meri ei pettänyt taaskaan odotuksia - kuvan kaunis pakkasmaisema lumosi ja jää oli peittynyt piirteettömän valkoisen vaipan alle. Poskia kipristeli, mutta alkutammikuusta välittämättä pilvettömältä taivaalta paistava aurinko lämmitti mieltä ja kehoa.

Kun lopulta kairasimme ensimmäiset luukut salmen kupeeseen oli hiki jo pukannut pintaan. Olin viikolla tuunannut pilkkireppua biojäteroskiksen ja tupperwaaran muovikulhon avulla mieleiseksi ja jo ensireikien jälkeen oli selvä, että viristys oli onnistunut yli odotusten. Moottorikelkkojen pärinää kuunnellessa vaihdoimme paikkaa salmen toiseen reunaan ja pian ensimmäiset pikkukalat olivat boksissa. Jukkakin nosti ekat kalansa, mutta suoltoa saati isoja kaloja ei näkynyt. Selväksi kuitenkin tuli, että pelkkä värikoukku ei kaloille kelvannut vaan jokainen osuma kerrytti tasurien pottia. Toukkia ei paljon pakkasessa viitsinyt kokeilla mitä nyt Mitri värikoukkua maustoi tuloksetta muutamalla.

Tyhjää, mutta kaunista...

Olin lähtiessä kysellyt jukalta puuttuvien merikarttojen perään ja Gepsin kartat olivat vain suuntaa-antavia. Tapanani on työntää kaikki ylimääräinen käden ulottuvilta taskuihin ja niin jouduin nolona tunnustamaan, että alueen merikarttakopio löytyi yhdestä lukemattomista pilkkihaalarin taskuista. Tutkimme kartta ja kun olimme tankanneet jatkoimme suunnitelmien mukaan. Tässä vaiheessa osa kyseenalaisti koko merireissujen mielekkyyden ja kun uusikin paikka vaikutti munapadalta jatkoivat mitri ja Jukka saaren toiselle puolelle. Itse siirryin vain hiukan ja kairata vielä yhden luukun.

Olin jo nousemassa ja lähtemässä kaksikon perään kun tunsin hiuksen hienon painalluksen siiman toisesta päästä. Pian reilusti 100 grammainen ahven nousi ylös ja syönti jatkui nihkeänä, mutta tasaisena eteenpäin. Harvoin on kala niin nirppaisella otilla ja kalakin oli pientä, mutta tasaisesti pakin pohja täyttyi ja mieli kirkastui. Samalla ajatus hiipi kuitenkin kammottavissa aatoksissa saaren toiselle puolelle. Pähkäilin omia pikkukalojani ja sitä mitä Jukka ja Mitri saaren takana touhusivat. Olin varma, että radiohiljaisuus sieltä puolelta johtui pannuahven talkoista tai vähintäänkin sattumakuhaparveen osumisesta. Jatkoin kuitenkin pikkukalojen nostamista ja pian kaksi hahmoa ilmestyi saaren takaa esiin - se niistä talkoista.

Omakin reikäni hiljeni ja pian olimme taas kaikki kolme yhdessä. Päätimme astella paikkaan josta olin saanut kaloja ja ei aikaakaan kun Jukka nosti yhden samanmoisen pussinsa pohjille. -Nämä on tähän kohtaan ihan riittäviä, Jukka tokaisi ja käsi nousi samalla uuden tärpin merkiksi. Oma leukani kolahti lumen läpi aina jäähän asti kun luukusta nousi silmämääräisesti lähes 300grammainen raitapaita. Tästä alkoi Jukan onnenhetki, samasta reiästä nousi peräperää kymmenkunta reilun kokoista ahventa. Itse jatkoin aivan vieressä pienten kalojen saantia ja Mitri veti puhdasta nollaa.

Mitri vielä MP...

...kunnes 280g ahventa pelastaa päivän

Jukan siiman päässä pyörähteli 7 senttinen papukaijatasuri punaisella isolla värikoukulla. Tämä tuntui olevan tappava yhdistelmä, sillä Mitrin saatua samanlaisen koukun lainaan nousi käsi nopeasti vastaiskun merkiksi ja lähes 300 grammainen ahven iski ahnaasti kiinni tasurin etukoukkuun. Pikku hiljaa syöntipiikki kuitenkin taittui ja päätimme lähteä kokeilemaan vielä edellisvuoden ottispottia.

Päivän viimeinen kala

Muutamaa pikkuahventa, kuvaussessiota ja teen hörppimisiä myöhemmin olimme jo matkalla kohti autoa. Oli loppu yhteenvedon aika. Meri antaa, mutta meri vaatii myös työtä. Tällä hetkellä tuntuu, että kalan löytäminen on vaikeaa. Ennen tuntui, että mihin tahansa pilkin laski kävi jonkun sortin otus kiristelemässä siimaa. Toisaalta tällä(kään) reissulla ei paljon tapseilla pilkitty. Toisaalta meille ison kalan (yli 200g) löytäminen on ainakin meiltä onnistunut merellä lampia helpommin (isot järvet on käymättä).

Jukan päivän (lähes yhden reiän) kalat

Toinen totuus tuntuu olevan, että tasurin koon kanssa ei kannata himmailla. Pienikin kala näet ottaa yllättävän hanakasti isonkin tasurin alakoukkuun ja muutaman kokemuksen perusteella isommalle kalalle kannattaa lähes automaattisesti tarjota isoa tasuria. Enemmän etsimistä ja enemmän uskoa - sitä me ainakin tarvitsemme. Mutta meri jätti taas "sieluun" loven, joten palaamme asiaan - isommin tasurein ja perusteettomimmin odotuksin.

Kotia kohti - jää hyvästi meri, mutta vain hetkeksi
  • kalastusaika 10.30-15.30
  • sää -18 astetta, tyyntä, pilvisyys 0/10
  • jäätä n.15 senttiä, lunta jäällä n.20 senttiä
  • saalis: Jukka 1.6kg ahventa (isoin n.250g), Mitri n. 5 ahventa (isoin 280g), Teemu 1,4kg pikkukalaa

Kommentit

Unknown sanoi…
Olemme toteuttamassa kalastukseen liittyviä artikkeleita Luonnossa -verkkolehden Kalastus -osioon. Verkkolehtemme toimii talkoohengellä ja tavoitteenamme on jakaa tietoa kalastuksesta. Toteutamme uusia artikkeleita käytössä olevan kuvamateriaalin pohjalta. Olisimme kysymässä käyttölupaa blogissanne oleville kuville artikkeleissamme. Voimme hakea kuvat alla olevista osoitteista ja muokata ne verkkolehteemme sopiviksi. Artikkelin yhteyteen tulee myös tieto kuvanottajasta, joka olet ilmeisesti sinä? Kuvanottajan nimi tulee siis artikkelin loppuosaan, jossa on kaikki tarvittavat copyright -tiedot. Olisi hienoa, että olisitte mukana rakentamassa Kalastus -osiota näiden kuvien muodossa. Luonnossa -verkkolehden tavoitteena on ollut jo kahdeksatta vuotta kannustaa ja innostaa suomalaisia nuoria liikkumaan ja harrastamaan enemmän luonnossa. Tarvittaessa voimme lähettää listan kuvista, joita haluaisimme hyödyntää artikkeleiden yhteydessä. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi: luonnossanet@gmail.com!

Vuoden suosituimmat tekstit