Kalamaraton 2015 - no Huh Huh 17.5.2015

Kävelessämme Kalamaratonstartista rauhallisesti kohti autoa myhäili Jukka tyytyväisenä. Fiilis oli kertakaikkisen seesteinen. Kaukaiselta tuntuivat ne vuodet joina pinnalle näkyvän letkeyden alla kupli jännitys, odotus ja tavoitteet. Silloin mieli saattoi olla alkuun jopa snadisti kireä. Parin vuoden breikki oli tehnyt terää. Nyt lähdettiin pitkälle onkireissulle. Tunnelma oli vahvasti alkuvuosien kaltainen - suunnitelmat tehtiin lennosta ja lajipaletti oli hajallaan. Toki tiesimme omien rajojemme lisäksi myös piilevät mahdollisuudet. Maratonissa kaikki ei vaan ikinä osu paikalleen, varsinkaan ilman etukäteisduunia.

Seisoskellessamme aamuaurinkoa kaivaten Lauttasaaren siikarannoilla tajusimme kukin kerrallaan johtavamme kisaa. Kello kävi eteenpäin ja alkoi olla selvä, että muille tulisi ihan oikeasti kiire. Vasta siitä hetkestä alkoi meidän kilpailu. Kilpailu joka lopulta päättyi hyvinkin hämmentävästi keskimmäiselle palkintokorokkeelle. Tätä tarinaa voi olla vaikea kääntää kirjoitettuun muotoon. On paljon helpompi kuvailla epäonnea ja hukattuja mahdollisuuksia. Siihen me olemme tottuneet - veistelemään omasta taidottomuudesta ja sivaltamaan ystävää sopivan ilkikurisesti. 

Nyt matkaa taitettiin navakassa myötätuulessa. Kalat ajattelivat kuten me. Ne olivat siellä missä piti ja me löysimme ajoissa perille. Mukana oli paljon tsägää, Melkein hävettää voittaa näin. Mitään syytä tähän ei tietysti ole. Tuloslista on armoton - me olimme parhaita.  En valita. Yritän myös raapustaa tulevien viikkojen aikana kisaraporttia luettavaksi. Saa nähdä miten surkeuteen tyytyväiseltä Lassilalaiselta onnistuu positiivisen kisan kuvaus. Pitänee kuunnella loppuviikko pelkkää Abbaa. Filmikin on tulossa, mutta siihen täytyy mennä ihan törkeästi aikaa. Materiaalia leikattavaksi on vähintään riittävästi.

Kalamaratonin lajikirjoa (kuva: Ilkka Jukarainen )