Maratonstudiossa karppirannassa 26.-27.5.

Kalamaratonaamu, kävelen pitkin Myyrmäen raittia keskellä Siivouspäivän kirpputoripöytiä. Ajatus on ehkä jo muualla. Viimevuoden skaban jälkeen suunnitteltiin kevyttä reenaamista ja kisaan panostusta. Nyt mietin rauhallista iltaa rannalla ja kiireistä yötä rannan ja teltan välillä. Olemme siirtymässä kisastudioon - karppiongelle.

Kisan jälkeinen maratonhuuma kesti ehkä kesäkuulle. Pikkuhiljaa laantuva liekki muuttui enää kyteväksi hiillokseksi jota kevään ensimerkitkään eivät saaneet syttymään. Mitri meistä eniten kuumotteli, mutta tähän on hyvä syy. Kannattaa olla kuulolla sillä kesän aikana ilmestyy Mitrin tekemä dokkari luontokuvaaja Tuomas Heinosesta. Tuomas on myös kova maratoonari ja kestomenestyjä AC Deliriumin tuorein jäsen. Kuvausreissuilla ympäri Eteläisten luontoelämysten Mitri oli saanut täyslaidallisen häpeilemätöntä maratonpropagandaa. 

Kalamaraton hiekkalaatikolla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Usein pöly alkaaa nousta toukokuussa ja kisan jälkeen lentää jostain jo kourallinen hiekkaa. Valehtelisin jos väittäisin, että tämä oheistoiminta ei ohentaisi intoa osallistumiseen. Ei se silti ollut syynä poisjäännille. Rauhallisen illan kutsu vaan kävi sietämättömäksi. Odotuksena reissulle oli kauden eka kala ja kalamaratonin seuraaminen skessin ainatoimivan kisaseurannan, parin kisakontaktin ja hiekkalaatikkosomen kautta.

Karppireissuilla kaava on sama. Kun saavumme Jari istuu rannassa ja odottaa, Usein haavi on jo kasattuna ja saamme nopean raportin siitä mitä aamulla on tapahtunut. Kamojen viritys sujuu rutiinilla ja kun syötit on vedessä on mummokahvi porissut valmiiksi. En muista kuka on lanseerannut termin mummokahvi. Veikkaisin Jerryä. Mummokahville on todella olemassa hetkessä ja paikkansa.  Aina silloin tällöin Jukka rikkoo tasapainoa ja keittelee tummanpuhuvia hipster-kahveja mutteripannullaan, mutta kahvin keitto on lopulta Jarin valtakunta. Samoin kuin munkit pullat ja viinerit.

Mikään ei ole parempaa kuin taiten tehty leipomus. Ihan vain onkiherkkujen takia kannattaa kantaa läpi rytöjen kymmeniä kiloja kamaa, sillä harvassa paikassa olen törmännyt yhtä maistuviin leivonnaisiin kuin siellä. Jarin matka onkirantaan kulkee usein Kakkutalo Gilanin kautta. Vastaleivotut konditoriatuotteet ovat jotain sellaista jota harvoin saa. Taikinaan on pannostettu - boiliekokemuksella alkaa tuntua, että tämä on joku Järvenpääläinen erikoisuus. Vielä kertaakaan en ole törmännyt epäonnistuneeseen Gilan-tuotteeseen ja uusia suosikkeja nousee joka kesä. Tällä reissulla herkuteltiin Mansikkaviinerpitkolla ja omenamunkkipossuilla. Verisuonisto kiittää. Kuvan alta löytyy linkki joka kannattaa avata.

Kakkutalogilan

Keskustelu polveili lähinnä kalamaratonissa ja siinä miten olisimme pysyneet kärjen matkassa. Luultavasti kohtuullisesti, vaikka joka kerta kisa tarjoaa yllätyksiä molempiin suuntiin.  Kisan jälkeen tuloslistoilla loisti muutama merkittävä asia.  Ilmeisesti allikkosalakat olivat kuolleet ja vaskikalatekniikat parantuneet. Pari allikkoa oli kisaseurannan mukaan viikkiin jäänyt tai sitten lentokala ja allikkosalakka kykenee lisääntymään keskenään - mistäköhän sen lentokalan voi saada? Vaskikalasta tullee uusi mustatokko - se pitäisi saada, mutta aina se jää monelta saamatta. Kirjolohi muodostunee myös vaa'ankielilajiksi ja ehkäpä tämä olisi laji jota harjoittelemalla voisi saada jonkun etulyöntiaseman. Vaskikala, Seipi, Säyne, Turpa, Liejutokko, Mustatokko, Kirjolohi ja Kuha - nämä kaikki saamalla voitto lienee lähellä myös tulevina vuosina.

Mitrille osui ensimmäinen lähtö. Oli se selvä karppi vaikka vavan nosto antoi vaan tyhjän tunteen. Näitä tiputuksia spekuloidaan aina ja pitkään. Yleensä jos hälytin huutaa suoraa kala on saletisti kiinni. Nyt painoa ei tuntunut. Oliko siima sitten evässä kiinni vai mitä, mutta karpiton vuosi 2017 sai jatkua. Seuraavaksi vavan varressa hekumoi Jukka. Painon puolesta kala olisi voinut olla karppi, mutta kun rigin fluorokarbon oli leikkautunut poikki ja sen raato oli täynnä nirhaumia päädyimme haukeen. Jukan ylivoimaiseen enkka sellaiseen. Siellä se jatkaa uintiaan Fiesta™ huulessa.

Stadin päässä maratonin ratkaisuvaiheet lähestyivät. Listoilta kävi selväksi, ettei melkein kaikilla oli ollut vaikeaa - vaikeammat särkikalat olivatilmeisesti aiheuttaneet päänvaivaa. Symbioosin kalakerhon tilanne ja ennenkaikkea lajit vaikuttivat sunnuntaita ajatellen erinomaiselta. Siellä olisi aikaa ja tilaa etsiä ja mahdollinen sinkoilu jäisi vähemmälle. Pimeä tietää lirkkien alkamista ja meille se tiesti sujahtamista makuupussin lämpimään. Onkipaikka oli sen verran tuttu, että vaikka ilta oli sujunut rauhallisesti toivoimme kauden avauskalan osuvan tähän yöhön.

Puolikahden aikaan tuli herätys ja Jukka pääsi väsyttelemään kauden avauskarppia. Paikalle peruskokoinen peili polskutteli menemään ympäri rantaa napaten samalla mukaansa Jarin siiman. Ensimmäisten vuosien into ja sähinä on näiden yökalojen osalta karissut. Osaa nukuttaa niin, ettei toisten kaloihin oikein meinaa herätä. Jarilla on tapana nukkua etähälytin kainalossa, joten tanner tömisten Jari rymysi rinnettä alas oman "kalan" ollessa kiinni. Rannassa Jukan karppi oli jo haavissa ja hetken ihmeteltyään ja puhistuaan Jari tajusi tilanteen ja siirtyi ärsyyntyneenä takaisin majapaikkaansa. Aamulla Oulaisten ihmemies ei muistanut edes käyneensä yöllä rannassa.

Kun lopulta nousin aamu seitsemältä teltasta väsytti. Yö oli karpinonginnan juhlaa. Kalansaannista ja kamojen uudelleen virittämisestä on kohtuu pitkä matkaa siihen, että adrenaliinitasot laskee. Nukahtaminen lähdön jälkeen on aina vaikeaa ja historiamme aikana pari yötä on sujunut niin iloisissa merkeissä, ettei karppien takia olla päästy seitinohuita torkahtamisia pidemmälle. Tämä kerta ei ihan yllä samaan sarjaan, mutta 3 kalaa puoli kahden ja neljän välillä on ihan riittävästi.

Rankka kalaväsymys on kuin kevyt pöhnä tai darra ilman pahaa oloa ja päänsärkyä. Jokainen liike on myöhässä, tuntuu että silmät tarkentavat kymmenyksen normaalia hitaammin ja jutun tynkä on rauhallisemman sorttista. Olen joskus kirjoittanut alkoholista ja meidän reissuista. Tilanne on nykyään täysin sama joskin sen verran olemme saaneet suomalaisen miehen luontoa pumpattua itseemme, että makkarakalja on useimmiten mukana. Kerran tuli ostettua kaksi mieheen yhdelle illalle ja toiset näistä kannettiin kotijääkaappin olutsedimenttiin. En voisi ikinä kuvitella ryypiskelyä ja ongintaa samaan reissuun. Jo pelkkä ryypiskely itsessään on turhanpäiväistä ajanhukkaa enkä halua pilata reissujani tällä. Toivon, etten koskaan osu rantaan yhdenkään tuurijuopon kanssa. Ainakaan vielä - joskus eläkkeellä reissuja toivottavasti kertyy vuodessa niin, ettei jokaiseen tarvitse suhtautua kuin maailmaan viimeiseen naiseen.

Mummokahvi harjaa karstat ja käynnistää aamun ja tällä kertaa sen maku suussa kompuroin reissun viimeisen lähdön perään. Hereillä vienti tuntuu paremmalta - yöllä se on aina jonkun sortin shokki ja terveysriski. Karppia ei oikein voi pysäyttää. Se hakee vauhdin ja painaa vastusteluista huolimatta poikittain kohti rantaa. Tällä kerta kaislikkoon ja  kaatuneen puunrungon taakse. Varmaan jokainen (kumiveneetön) karpinonkija on heittänyt huolettomasti housut pois jalasta ja painunut joko kalsarisillaan tai housutta reippaasti kalan perässä mutakkoon. Kaatumisriski on kohtuullinen kun kala haraa vastaan, vesi on kylmää, käsissä on 12 jalkaa vapaa ja 42 tuumaa haavia ja jalat jumittavat mudassa. Haavin kelluke olisi kova ja sitä voisi jopa käyttää kun sellaisen omistaa, mutta onneksi tämä kala saatiin kastumatta haavin pohjalle.

Neljän kalan reissu on täydellinen poikkeus, mutta hyvä näin. Kun kalat on saatu voi loppuvuoden taas surffailla uusilla paikoilla saamatta mitään. Etsiminen ja löytäminen on kalastuksessa parasta. Sama pätee kalamaratoniin ja yksi eniten etsineistä ja löytäneistä on varmasti Symbioosin joukkue joka korjasi historiallisen neljännen voiton. Aina me äänekkäimmät emme voita ja hyvä niin. Näinä päivinä hiekkalaatikon pöly alkaa laskeutumaan. Ensi vuosi on uusi juttu, mutta ei tämä studio huono vaihtoehto ole. Sen verran maraton on sydäntä liikuttanut, että jollain tavalla orvoksi sitä itsensä kisapäivänä tuntee. Rannalla meitä oli neljä samanmielistä ja kisafiiliksen aisti jokaisessa. Ehkä se fiilis vielä joskus kuljettaa vaikka Kotkaan tai Turkuun, mutta onkijoita me olemme. Jokainen kesä on alkaessaan kaikkien aikojen paras!

Vuositaulukko

Vuositaulukon tarkoitus on yksinkertaisimmassa muodossaan tilastoida syöttien toimivuutta. Tilastoinnissa otetaan huomioon vaan saadut karpit ja pomminvarmat karppilähdöt. Muita lajeja ei huomioida. Tilasto on epäkelpo, koska se ei myöskään ota huomioon syöttien vedessä viettämää aikaa. Suurin vääristymä aiheutunee silti koko vuoden vähäisestä karppien määrästä, mutta tähän me taitamattomat pyrimme vaikuttamaan mahdollisimman paljon.

Analyysi kahden reissun jälkeen:

Tyyne™ vetoaa lahnoihin. Tyyne on lahna on kohta kulunut huudahdus. Kauden ensimmäinen huippusyönti osui Fiesta™:lle. Vaikka pyynnissä oli tasaiseen kaikkia syöttejä saaduista kaloista 3/4 saatiin tällä kylmän veden erikoisella. Rokastaja Rantanen™ on noussut nopeasti yhdeksi kestosuosikiksi eikä syyttä. Mitä on tapahtunut IVP™:lle. Ei hätää, ei se ole koskaan keväällä kovin hyvin toiminut.

Syötti	Saatu karppi	Lähtö	Pisteet
Fiesta™	3	1	7
Rokastaja Rantanen™	1	1	3
Batman™	0	0	0
IVP™	0	0	0
Tyyne™	0	0	0
Gelmi™	0	0	0
Ananas™	0	0	0

EGOLISTAUS

Egolistauksessa kirjataan ylös saadut lajit. Kyseessä ei ole kisa vaan ainoastaan tapa yrittää nostaa omaa alaspainettua itsetuntoa ensimmäisen onnistuneen reissun jälkeen. Koitetaan pitää silti tilastointi yllä myös niiden reissujen päätteeksi kun oma saldo suhteessa muihin palautuu normaaliksi. Lajit on valikoituneet listalle omien mieltymysten mukaan ja lahna lähinnä sen takia, että saadaan vuoden päätteeksi julistaa myös kauden lahnakuningas. Ehkä pikkujouluissa on palkintoseremonioiden aika - tai sitten ei

Onkija	Karppi	Suutari	Ruutana	Lahna	Turpa
Jari	0	0	0	3	0
Jukka	2	0	0	0	0
Mitri	0	0	0	0	0
Teemu	2	0	0	0	0