Suutariongella - toisen onni ja toisen ketutus 24.7.2017

Niinhän siinä kävi, että puheet ja teot eivät taaskaan kohdanneet. Lupaus kirjoittaa jokaisesta tehdystä onkireissusta hyytyi heti alkuunsa. Iltapisto ei ole oikeastaan onkireissu. Se on huvittelua ja olemista, tekemistä ja välineiden testausta. Toki reissujen apea moodi saalistilastojen suhteen ei ole edesauttanut kirjailemaan. Turparannat on todettu vaikeiksi ja läheinen vanhatuttu suutari-ruutana-järvi oletetun kaltaiseksi. Nyt lähdettiin silti liikkeelle isommin - yöksi suutarirantaan, joka on aikaisemmin osoittautunut auliiksi ja kuvan kauniiksi. Mestaksi jossa viihtyy ja paikaksi jossa isoa suutaria pääsee oivallisella todennäköisyydellä kättelemään useammin.

Ne jotka näitä kirjoituksia ovat seuranneet pidempään muistanevat vielä kipuilumme koho-onginnan suhteen. Niin suutari kuin ennenkaikkea ruutana ovat opettaneet meitä kovalla kädellä ja vastaiskuihin tottumattomat pohjaonkijat ovat huomanneet taitojensa rajallisuuden yhä uudelleen ja uudelleen. Viimeisten parin vuoden aikana jonkunlainen viisasten kivi on löytynyt ja reissuun lähtiessä usko kalojen löytymiselle oli kova. Tarkoitus oli onnistua onkimaan jokaiselle suurkalarajan ylittävä suutari. Mitriltä tällainen vielä useista yrityksistä huolimatta on jäänyt puuttumaan.

Suomalainen vapaa-ajankalastus painottuu melkein puhtaasti petokaloihin. Niin hienoja saalistettavia kuin hauki, kuha, ahven ja lohikalat ovat löytyy meille suomalaisille vielä paljon uutta kalastettavaa. Toinen vääristymä kotomaassa liittyy kalastustapoihin. Täällä perhokalastetaan, uistellaan, heitellään erilaisia jerkkejä ja muoviluiruja ja jigaillaan mitä moninaisimmin tavoin. Kalastusharrastuksen yleisyyteen nähden onginta eri muodoissaan on yllättävän pienen piirin puuhaa. Meille onkihommien alku avasi täysin uuden maailman niin saaliskalojen kuin kalastusreissujen luonteen muuttuessa. 

Kelaonginnan kauneus on välineiden keveydessä ja herkkyydessä. Köykäiset 10-12 jalkaiset kelaonkivavat, kevyet herkät kohot, ohuet siimat ja silti vahvat ja nopealiikkeiset vastustajat tekevät väsytyshetkistä herkullisia. Onkisessiosta nauttii taatusti myös se kalastaja joka pitää pohjaongintaa laiskan miehen tylsänä istuskeluna (jos on tätä mieltä kantsii muuten googlettaa feederfishing). Suutari ja ruutanareissujen aikana ei tekeminen lopu kesken. Syöntiä on jatkuvasti pidettävä yllä, havainnoitava ympäröivää aluetta ja kyllä, nostettava ylös välillä turhauttavan paljon särkiä ja sorvia. Itselleni kelaonginta on välillä vaikeaa. Katse harhailee, tekisi mieli syödä, rupatella ja katsella maisemia. Jatkuva pelletin ja maissin kylväminen onkipaikalle unohtuu välillä, mutta ensimmäisten kuplapilvien ilmestyessä onkitontille pulssi nousee ja kaikki energiaa suuntautuu kohoon, sekä omaan, että toisten.

Kelaonkikuningas

Ottihetken äärellä

Onki-illan laskiessa kohti pimeää metsän jatkuva humina ympärillämme vaimeni. Punaisen ja violetin sävyjen tanssiessa tyyntyvän järven peilissä olimme laskeutuneet ihanaan hetkeen jonka aikana päivän tyhjältä näyttäneen järveen pinta täytyy tuikeista. Jos karpinonginna maagisin hetki on aamyö on suutariongella jännittävintä tunnit auringonlaskun molemmin puolin. Kun ensimmäiset kuplapilvet ilmestyvät mäskille sen melkein jo tietää. Tänään onnistutaan varmasti.

Tai ainakin joku onnistuu. Jukan rekordit näinä kelaonki-iltoina ovat murhaavat muihin verrattuna. Heti ensimmäisistä onkireissuista lähtien Jukalla on ollut järkyttävä tuuri, tai näin me sen Mitrin kanssa näemme. Reissusta toiseen niin suutarit kuin ruutanatkin ovat päätyneet valitsemaan Jukan syötin ja uskomattomalla tsägällä myös vastaisku on ollut paremmin ajoitettu kuin muilla. Olen tullut siihen tulokseen, että kelaonginnan ja mikrokalojne lirkkimisen viisastenkivellä on joku yhteys jota en ole vielä keksinyt. Toistaiseksi epäilen silmälaseja.

Ja niin siinä taas kävi. Itse löysin mahtavan moodin tartutukselle. Särjet ja sorvat antautuivat kauniiden lift-tärppien jälkeen huikealla prosentilla ja vähän naureskellen katselin Jukan ja Mitrin toimintaa ja epätoivoisia ohihuitaisuja. Tänään oli se päivä kun kaikki vanha taipuisi uuteen muotoon. Niin vaan taas taipui sama vapa - Jukan. Iso suutari oli huumaantunut Pirkka-maissin kutsusta. Tässä vaiheessa vielä nauratti ja kalan maatessa haavissa näin tulevan illan ja yön meidän kaikkien yhteisenä ilon ja onnen karnevaalina.

Tinca Tinca

Kala jäi illan ainoaksi, vaikka unikuvissa Mitri pyöritteli viimeisen tunnin karkuutustaan. Unelma suurkalasta haihtui keula-aallon kadotessa vedenpinnalta ja crystal-kohon kimmotessa suutarin huulesta Valtteri Bottaksen nopeudella kohti otsalohkoa. Viime vuoden muistona olin odottanut aamua innolla. Silloin ilta oli hiljainen mutta aamu räjäytti pankin. Nyt kelin piti helliä ja kääriytyessäni kesämakuupussin syliin hekumoin jo etukäteen auringonnousun hetkellä. On ihmeellistä nukkua teltassa tarvitsematta pelätä hälyttimen herätystä. Itselleni se tietää aina tukevampaa unenlaatua, kun silmät eivät räpsähdä auki jokaisesta rasahduksesta. Jos muuten joku tietää nimeltä lintulajin joka kuulostaa epäilyttävästi Radicalin hälyttimiltä saa ilmoittaa. Kokemukseni mukaan pesimäalueena on Etelä-Suomalaiset pienvedet ja veikkaan että siivekäs nauttii valkoposki- ja kanadanhanhien kaltaisesta koskemattomuudesta.

Yöllä tuli kylmä. Kesäpussia voi käyttää vain koulumajoituksessa. Lämpötila laski taas pitkälle alle 10 asteen. Kolmetuntisten yöunien jälkeen kömmin takaisin rantaan. Aurinko makoili vielä taivaanrannan alla ja luonto oli hiljaa. Ehkä se ennakoi taivaallista suutarirallia. Myös Mitri ja Jukka kömpivät ylös koloistansa ja niin sitä taas ongittiin - ilolla ja ilosta. Aamun ensisäteet toivat kevyen tuulen mutta se ei ongintaa haitannut. Hiukan ennen viittä, auringon kivutessa puiden yläpuolelle saapuivat myös suutarit. Harvoin jos koskaan olen nauttinut onkimisesta kuin nyt. Pintakalvo pysyi koko aamun lähes peilinä ja kalat pyörivät pari tuntia tontilla. Ainoan pienen, tuntien edetessä suurenevan kuprun täydelliseen tuotti kalojen saaja. Itse karkuutin yhden syödessäni baanania, Mitri löi pari kertaa huutia ja antoi kahvikuppi kädessä yhden kalan uida ympäri pohjarydön , mutta Jukka myhäili syönnin lopulta hyytyessä ainoa saamamiehenä. Tuuria sanoimme me eikä Jukka sitä tosissaan lähde haastamaan, mutta joku tässä nyt mättää ja veikkaan, että kyse ei sittenkään ole silmälaseista vaan siitä, että niissä oli polarisoiva ominaisuus.

Pohjolan kalaston kookkoimmat peräsimet

Kävelessäme tiettömien teiden takaa kohti sivistystä pyöri väsyneessä mielessä monenmoisia ajatuksia joista päälimmäisenä kaikui - Ehkä joskus. Ensikerralla myös minä ja Mitri onnistumme, sillä pitkässä juoksussa kaikki menee tasan ja iän myötä joudumme ehkä myöntymään likinäön edessä. Enemmän mietityttää silti se, miksi niin harva on ymmärtänyt näiden onkireissujen hienoutta. Suutari on kauneudessaan ylivertainen ja väitän, että vahvuudessaan se vetää vertoja oikeastaan kaikille kotoisille kaloille. Kun vielä valikoiva ja CR-kalastus valtaa alaa jarrujen yrityksistä huolimatta en keksi yhtään syytä miksei onkiminen valtaisi kalastustapaympyrässä laajempaa sektoria. Toivotaan niin, mutta siihen asti me nautimme etuoikeudesta onkia ja iloita. Siloneula ♥ Särkikalat.

Onneksi Jukka ei syö saamiaan kaloja - meillä on vielä mahdollisuus...

Egolistaus

Onkija	Karppi	Suutari	Ruutana	Lahna	Turpa
Jari	0	0	0	3	0
Jukka	4	3	0	0	0
Mitri	1	0	0	0	0
Teemu	3	0	0	0	0