Kunnianimi Stadin Kalakunkku - Streetfishing Helsinki 30.9.2017

Kaupunkikulttuuri, lähiruoka, kivijalkakahvila, DIY, osallisuus ja yhteisöt - kalastustuksen puolelta eittämättä Streetfishing. Youtubevideoilla mielestään trendikkään oloiset kaupunkilaiset nostavat kalaa suurkaupunkien kanaaleista, joista ja rantapenkereiltä. Välillä poiketaan kahvilla, hypätään taas metron tai fixin kyytiin ja vaihdetaan paikkaa. Kevyttä, letkeää ja helppoa. Harrastus on tässä, kotiovella - hiilijalanjälki pysyy maltillisena ja mieli puhtaana. Andien etelärinteillä kypsyneen kahvin aromin kuiskiessa korvaan yksilö on mielestään velaton. Maapallo pelastuu ja ensikesänä on taas taloudellisesti varaa lentää valtameren toiselle laidalle. Ehkä kehittymään ja saamaan se unelmien kala, vain parin välilaskun kautta. Ilmassa turbiinimoottoreiden voimin yli 15 tuntia.

Kantsii muuten lukea ilmastonmuutoksesta tämä - systerin taattua laatua: http://www.muutoslehti.fi/artikkelit/miksi-geologi-pelkaa-ilmastonmuutosta/

Myönnän kumartavani osittain samoille belsebuubeille kun pahamaineiset hipsterit. Kaukaa lähiöiden takaa Vantaalta voi vallan hyvin tuntea olevansa osa sykkivää kaupunkia.  Liikun aina ja kaikkialle pyörällä tai julkisilla ja valitsen fudiskaljani pienemmiltä panimoilta. Viimeinen linnakekin on murrettu ja kahvinkeitin on nostettu kaappiin. JuhlaMokka on vain muisto kun mutteripannu vislaa aamulla kahvin merkiksi. Ennen muuta oman elämänpiirin hyödyntäminen ja valjastaminen vapaa-ajan käyttöön ja lähialueiden mahdollisuuksien ymmärtäminen merkitsee. Tähän on ajanut sekä taloudelliset realiteetit, että ennenkaikkea ajatus hyvästä arjesta. Lähelle katsominen ja tekemisen luominen sille alueelle missä elää on itselleni ollut aina antavampaa kuin kaikkien pelimerkkien ja haaveiden kasaaminen vuoden tietyille viikoille. Jos ilon ja onnen löytää pienemmistä ja arkipäiväisemmistä asioista on onnellisempi. Kun aikaa tuntuu kaikilla olevan liian vähän on helpottavaa harrastaa lähellä.

Kalastus on iso osa tätä ajatusmallia. Olemme etenkin Jukan kanssa harrastaneet streetfishingiä tietämättämme jo 90-luvun alkupuolella. Onginta, kuhan tai ahvenen jigaus, ajoittainen haukiralli, siian onginta jne. Ihan tähän päivään asti kulkuvälineenä on toiminut ja toimii vastakin pääosin fillari. Olen istunut metrossa kaira kädessä, matkannut dösällä jigikuhien vielä sätkiessä lihasjännitystään repussa ja istunut junaan käsien tuoksuessa karisiialle. On mahtavaa, että nykyään tälle tavalle harrastaa on olemassa oma nimi. Urbaanille oliolle pystyy myymään mitä vaan joka on oikein brändättyä ja johon mielellään saa ostaa juuri tarkoitukseen sopivia "laadukkaita" välineitä. Vielä huikeampaa on, että tätä tapaa elää markkinoidaan kalastuslupavaroin toimivan järjestön kautta.

Oli siis liki itsestään selvää, että osallistuisimme jollain kombolla SVK:n Lähelle kalaan hankkeen järjestämään Stadin Streetfishing-tapahtumaan. Kisassa on tarkoitus pyydystää neljä eri kalalajia. Näiden lajien pisimpien edustajien mitta lasketaan yhteen ja tulokset julistetaan yhteispituuden perusteella. Helsingin kisassa alueeksi oltiin määritelty Arabian ranta tulvalammikolta Suvannon sillalle. Lisäksi alueeseen kuului Kalasataman ranta, Itäväylän penger Kuliksen sillan kupeessa ja Mustikkamaa. Aikaa kalastaa oli kolme tuntia ja liikkumiseen piti käyttää omaa lihasvoimaa. 

Siloneula 1 ja Siloneula 2 (foto: Tuomas Heinonen)

SILONEULA 1:

Jukka Heikkilä 33-vuotta:

Joukkeen taito ja täsmällisyys. Takana 25-vuotta kalastusta Stadin vesillä. Turhautunut elämänsä aikana kalattomuuteen ja sillanalusten kivikoihin useammin ja vahvemmin kuin kukaan Helsinkiläinen. Entinen intohimoinen siianonkija ja nykyinen laiskanpulskea karpinonkija. Onnistuu usein kairaamaan kalan minkälaisesta lutakosta tahansa. Laji kuin laji, vapa kuin vapa - Jukka on silti ensimmäinen jota kalattomuus alkaa ahdistaa. Rakastaa pyöräilyä.

Ahto Heikkilä 9-vuotta:

Joukkueen kapteeni. Kalastusreissuilla  panostaa eväisiin ja hauskanpitoon. Viihdevastaava jota ei niinkään kiinnosta itse kalastus vaan kuuneltavan musiikin laatu. Luonteelta pohjaonkija. Mitä enemmän tyhjää aikaa sen parempi. Saadut kalat eivät ratkaise vaan saavutettu elämys. Syttyy aina hetkeksi kun koho sukeltaa. Kisakestävyys arvoitus. Pitää pyöräilystä, kun matkat ovat riittävän lyhyet.

Joukkue muodostettiin Ahton toiveesta. Vaikkei fisustus sinänsä kiinnosta mielyttää menestys ja veljen voittaminen yllättävän paljon. On lukenut Egolistauksensa tarkasti ja valitsi siksi joukkuetoverikseen Jukan.

SILONEULA 2

Teemu Heikkilä 37-vuotta:

Joukkueen ajatus ja oivallus. Takana 30-vuotta kalastusta Stadin vesillä. Turhautunut elämänsä aikana kalattomuuteen ja sillanalusten kivikoihin useammin ja vahvemmin kuin kukaan Helsinkiläinen -Jukkaa lukuunottamatta. Intohimoinen Helsinkiläinen joka asuu Länsi-Vantaalla. Luulee yhä asuvansa lähellä merta ja rajattomia kalastuskohteita. Sekoittaa nykyään raikkaan merituulen lentokoneen turbiinimoottoreiden alaspäin suuntautuviin pyörteeisiin. Pyrkii maksimoimaan ajan kalassa ja lumoutuu kalalajien kauneudesta. Rakastaa pyöräilyä.

Lauri Heikkilä 11-vuotta:

Joukkueen kapteeni. Ei kovinkaan intohimoinen kalastaja. Lähtee reissulle aina kun kysytään, mutta näitä kyselyitä tulee yllättävän vähän. Oppinut silti heittämään virveliä, tunnistamaan lajeja ja ymmärtänyt koska mato-ongella kannattaa tehdä vastaisku. Jaksaa tarvittaessa kalastella hamaan auringon laskuun asti. Rakastaa pyöräilyä.

Joukkue muodostettiin Teemun toiveesta. Vaikka menestys ei sinänsä kiinnosta mielyttää veljen voittaminen yllättävän paljon. On tietoinen poikiensa kalastustottumuksista ja valitsi siksi joukkuetoverikseen Laurin.

KISATARINA:

Pasilan asema jäi taakse - pyörätie rullasi alla ja viileä stadi maistui alkavalta lokakuulta.  Kisailmoa tehdessä ajattelin Lauria, Ahtoa ja hauskaa perhetekemistä, mutta sivuuttaessamme vauhdikkaasti Velodromin maistoin kielen päällä jo aavistuksen alkavaa kisafiilistä. Jättiläismäinen kisakeskus kohosi Arabian rannassa ja vanhat maratonmuistot tulvivat mieleen. Valkoposkihanhien kokoontumisajot keräsivät vain hiukan kalaskabaa tukevamman osanoton ja vanhastaan tutut, armoitetut lajikalastajat alkoivat kasaantumaan kisa-alueelle.

Legendaariset Paula ja Antti - Tarantellat joiden harjoitus- /kalastusmäärät tukkivat välillä koko sosiaalisen median. Jo mystisiin mittoihin maineensa paisuttanut lajikalastusässä Olli Varhimo tyttärineen myhäili aurinkolasien takana vesisumun leijaillessa tyynessä päivässä. Helsinki Anglers Finlandin Roope Jansson vaikutti olevan tiukemmassa kunnossa aikoihin. Valtavat pohkeet kiristivät kalahousuja ja Jopon kumit olivat pumpattu täyteen ilmaa. Katse hamuili kauas Mustikkamaan rannoille. Viimeinen silmä uskon ja odotuksen suossa hukutti kun kohtasin Markus Ratisen katseen. Species Fishing Teamin nimi on kirjoitettu valtavan kokoisin aakkosin kalamaraton folkloren nyt jo paksuun läpyskään. Pelotti, sillä Markus poikansa Eetun kanssa oli silmin nähden valmis kilpaan.

Todellisuudessa koko kisailijajoukko vaikutti epävarmalta kuin huonosti matikan yo-kokeeseen valmistautunut abiturientti joka toivoo edes osan tehtävistä osuvan vahvuusalueelleen - vektorilaskentaan. Syyskuun viimeinen päivä ja kisa-alue oli kaikille enemmän tai vähemmän arvoitus. Lajituomari Lauri Urhon kommentit eivät ainakaan nostaneet odotuksia ja starttia odotettiin epäilevin tunnelmin. 

Lähtölaukauksen pamahtaessa Siloneulan molemmat joukkueet pitäytyivät etukäteissuunnitelmassa ja suuntasivat viereiselle tulvalammelle. Joskus 10-vuotta sitten olemme sieltä hauen saaneet ja oletettavasti viherpuikula olisi tämän kisan lopputulosten kannalta oleellinen kala. Heti alkuun nähtiin mistä kisassa todella oli kysymys. Jukka jätti Ahto katselemaan ja kyselemään kalakamojensa perään. Suurkarpisti viritti ensiksi itsellensä vavan, sillä tärkeintä oli ehtiä heittää lammikon aukkopaikat ennen minua. Me virittelimme pohjaongen valtavien lahnanlorttojen toivossa - ehkä matoa purisi jopa paikalla kohtuu yleinen karppi tai pituusarvoltaan ylivoimainen ankerias. Ahto ei ehtinyt edes aloittaa ongintaa kun Jukka kelasi kuiville valtavan 49 senttisen hauenroikaleen. Kala oli niin jättiläismäinen meidän stadihaukimittapuulla, että omassa päässäni Siloneulan ykkösjoukkue kiilasi samassa potentiaaliseksi pallijoukkueeksi.

Syönti meren puolella oli vaisua. Vavan kärki ei tärissyt ja meikäläisen heittointo alkoi laskea ripeämmin kuin demareiden kannatus. Onkijan ongelma - tekemätön ja laiska heittokalastaja on täysi turhake, kun karppiongella vastaava taivaanrannanmaalari kalastaa ajatuksissaankin tehokkaasti. Lopulta meidän ensimmäiseksi kalaksi nousi henkisesti valtava ehkä 11 senttinen salakka. Tunnelmaa latisti ainoastaan Jukan ja Ahton samaan aikaan narraama 16 senttinen ahven. Olimme kaukana perässä - yli ison hauen verran takamatkalla.  

Jatkoimme Laurin kanssa haukiyrityksiä, vaikka ajatus riensi jo Kalasataman kautta Mustikkamaalle. Ihannekisastrategiaan kuuluivat Arabianranta, Tulvalammikko ja Kalasatama ja saalislistalle hauki, kuha, kivinilkka ja lahna. Ensimmäinen kohde alkoi muuttua positiivisemmaksi kun lipan pyörimisen keskeyttänyt pohjaruoho paljastui 25 senttiseksi haueksi. Ärsytys Jukan krokotiilia kohtaan oli sen verran tukeva, että halusimme vielä kokeilla josko lammessa olisi jäljellä suurempia kaloja 

Ensimmäisellä heitolla tärähti - kala se oli, muistikuvat 2000-luvulta aktivoivat myöhäiseen vastaiskuun. Seuraavalla heitolla hauki oli kiinni. Yllättävän isolta se tuntui - jopa jarru surisi hetken. Maratoneissa haukiemme keskipituus on huidellut 30 sentin korvilla joten kun järkyttävän väsytystaistelun jälkeen hartiat jäykkänä asettelin haukea mitalle hämmennys oli melkoinen. 63 senttiä on suurin stadin vesiltä saamani hauki - jos ei heittämällä niin ainakin luultavasti. Kalasta ei koskaan saatu kummoisia kuvia kun hiusrigejä kasvissyöjien huulista irrottamaan tottunut luonnosta vieraantunut kaupunkikalastaja säikkyi valtavan pedot teräviä hampaita. Kala lähti hiekkaisena iltaevääksi kun vapauttamaan sitä ei hellän käsittelyn jälkeen enää kyennyt.

Samaan aikaan vastustajajoukkueessa oli havaittavissa rivien rakoilemista - Ahtolle iski tylsyys, kylmyys ja nälkä samaan aikaan. Tällä hetkellä erkanivat myös ykkös- ja kakkosjoukkueiden tiet. Ahto ja Jukka siirtyivät harppauksen kohti pohjoista ja me Laurin kanssa kasasimme rojut ja hyppäsimme riemusta kiljuen pyörien vietäviksi. Etukäteisajatus piti ja fillarit kuljettivat meitä kiivasta vauhtia Kyläsaarentietä etelään. Eron hetkellä meidän kalojen kokonaispituus oli n.74cm (salakka, hauki) ja ykkösjengin n.75cm (hauki, ahven, salakka). Keskinäinen hegemonia ratkaistaisiin erillään toisista.

hauki nro 1

Miten voi kalasta saada näin ruman kuvan - hauki nro 2.

Stadi on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon ja samalla myös kaupunkikalastajalle on auennut uusia paikkoja kalastaa. Itseleni täysin kokeilematon paikka löytyy uudeen Kalasataman rannasta. Satoja metrejä kalastettavaa rantaa houkuttelee päivittäin paikalle ison nipun vapaveijoja ja kohdekalojen esiintymisestä paikalla kielii myös aluetta jigaavien ja uistelevien veneiden määrä. Ei ihme, että kuhat tällä kalastuspaineella pysyvät pieninä. Mitä suurempi kalastajien määrä, sen tärkeämpää on kalojen järkevät ala- ja ennenkaikkea myös ylämitat. Toki valvonnalla on oma osuutensa, mutta itse liputan sitäkin enemmän vertaisvalvonnan ja asennekasvatuksen puolesta.

Jigaaminen maistui heti ensimmäisten heittojen jälkeen siltä miltä muistin. Ekan viskaisun viimeiset kammenpyöräytyksen ja jigi oli jumissa rantapenkassa. Lauri mato-onki ja minun oli vaikea keskittyä kuhasteluun kun katse hamusi aalloilla pyörivää kohoa. Joko olen malttamaton tai sitten vuodet ovat tehneet itsestäni lopullisesti onkijan. Molemmat lienevät totta ja kun Laurin koho ekan kerran sukelsi vaihtui oma kalastukseni loppuajaksi mato-ongintaa. Löysimme pasuriparven ja pari ahventa nosti senttilukeman jo kevyesti metrin paremmalle puolelle. Samaan aikaan saimme raporttia pari kilometriä pohjoisempaa. Ahto oli saanut 24 senttisen ahven ja Jukka 17 senttisen pasurin. Tilanne kun viimeinen puolituntia alkoi oli kutkuttava:

Siloneula 1 : Hauki 49cm + Ahven 24cm + Pasuri 17cm + Salakka 11cm = 101cm

Siloneula 2: Hauki 63cm + Ahven 17cm + Pasuri 20cm + Salakka 11cm = 111cm

Ahton isomus 24cm

foto: Tuomas Heinonen

Pasurituuletus foto: Tuomas Heinonen

foto: Tuomas Heinonen

Viimeinen puolituntinen lisäsi kierroksia ja kilpailu vei mennessään. Halusimme Laurin kanssa eroon salakan senteissä ja haaveilimme suuresta merisärjestä. Haaveista ja tahtotilasta huolimatta vain aiempaa pienemmät pasurit ja ahvenet löysivät matomme eikä ylipieni täplätokkokaan parantanut aseamiamme. Tiesimme reaaliajassa Jukan ja Ahton tilanteen ja jos jonkunlaista tulospalvelua kykenisi järjestävän tahon puolesta luomaan lisäisi se kisajännitystä ennestään. Noin vartti ennen kisa-ajan päätöstä puhelin piippasi. Arabiasta oli noussut 28 senttinen lahna ja olimme nyt ykkösjoukkuetta 7 senttiä perässä. Kalojen mittaus puolen sentin tarkkuudella on aina yhtä arpapeliä joten se, minkä pituisiksi tuomarit kalamme dumaisivat oli sitten jo asia erikseen.

Kello kävi ja katse osui jo melkein yhtä useasti kelloon kuin kohoon. Viime minuuteilla tiputin pari pasureja varovaisemmin syövää kalaa ja kellon näyttäessä 17.59 sameasta vedestä muurin juurelta nousi punasilmäinen kaunotar. Koskaan ei ole kalakuvia otettu yhtä nopeaan. Särki mittanauhalle ja kuva kisakeskukseen - ajassa 17.59. Heti perään otetun Laurin poseerauskuvan lähetysaika oli 18.00 ja minun sääntöpäällä tämä kuva lähti jo puoli minuuttia liian myöhään. Olimme siis alle puolen minuutin päässä Siloneulan mestaruuden lipumisesta Jukalle ja Ahtolle.

Kisa oli hieno ja kilpailumuoto mielenkiintoinen. Toki kisapaikkaa ja muutamia muita nyansseja voisi  viilata, mutta tällaiselle skaballe on olemassa tilaus. Vannoutuneena tsygäilijänä ja joukkoliikenteen kannattajana koen, että yksi oleellinen osa streetfishingiä on nimenomaan autottomuus. Tiedän olevani ajatuksen kanssa yksin, mutta kun kisakolona pyörineen lähti liikkeelle läikähti sydämessä jokin. Kisa-aikaa pidin ja osittain pidän vieläkin liian lyhyenä, mutta ykkösjoukkueessa kolmetuntinen koettin juuri sopivaksi ajaksi - varsinkin syysviileässä.

Voittotuuletus - foto: Tuomas Heinonen

Kärkikolmikko - foto: Tuomas Heinonen

Jukalle ja Ahtolle - tai tarkemmin ottaen Jukalle oli käynyt kisaohjeita lukiessa kämmi. Luetunymmärtämisen ja ennenkaikkea luetun sisäistäminen on hankalaa ja ykkösjoukkueelta jäi virallisessa kisalaskennassa 17 senttiä pasuria huomioimatta. Harmillinen sattuma, mutta seremonian alkaessa mieli oli kaikilla iloinen. Ahto oli rannalla ilmoittanut, ettei mitään kelaa tai vapaa palkinnoksi halua koska ei kuitenkaan niitä käytä. Pronssisijan jigirasia sensijaan mielyttäisi. Joukkue toisensa jälkeen vastaanotti aplodit sijoituksestaan, mutta komealta kalskahtavaa Siloneulaa ei ilmoille meinannut kajahtaa millään. Hekottelimme onnellemme. Lopulta kolmanneksi julistettiin Jukka ja Ahto. Huikea tulos, kun ottaa huomioon puuttuvat 17 senttiä. Ahto sai jigirasiansa ja pääsi pokkaamaan ja kylmärinki Jukan persauksen alla lämpeni selkeästi.

Jäljellä oli enää kaksi joukkuetta - Janssonin pohkeet tärisivät ja omat kylkiluuni kolisivat jännityksestä. Kun kakkoseksi julistettiin Helsinki Anglers Finland meidän leirissä riemu repesi. Olimme Laurin kanssa voittaneet Roopen ja Ollin 4,5 sentillä. Ero on merkittävä ja se saavutettiin viidellä säälisentillä jotka saimme Laurin alaikäisyydestä. Hauskaa tuloksissa oli myös se, että vaikka Jukan ja Ahton pasuri olisi ollut laskuissa mukana olisivat he hävinneet hopean puolen sentin erolla. Pokkasimme palkintovavat, poseerasimme valtavalle mediajoukolle ja käänsimme jo katsetta kohti kotimatkaa. Kotimatkaa, jolle lähdimme Laurin kanssa kisamainoksen sanoin Stadin Kalakunkkuina.

Lopputulokset